|
KOHTI NOUSUA
– työllistymisen edistämishanke
Koillis-Savon Kehitys Oy toteuttaa Kohti nousua –hankketta, jonka tavoitteena on tehostaa työllistymistä tukevia ja edistäviä toimenpiteitä Koillis-Savon alueella.
Kohti nousua –hanketta rahoittavat Euroopan Sosiaalirahasto (ESR), Pohjois-Savon ELY-keskus, Juankosken ja Nilsiän kaupungit ja Kaavin, Tuusniemen ja Rautavaaran kunta.
Miksi Kohti nousua –hanke?
Koillis-Savo nimettiin joulukuussa 2008 kansalliseksi äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuosiksi 2009-2010. Tähän johti ensisijaisesti juankoskelaisen paino- ja pakkauskartonkeja valmistaneen Stromsdal Oyj:n konkurssi, jonka johdosta 204 työntekijää menetti työpaikkansa. Kerrannaisvaikutukset huomioon ottaen, konkurssilla oli merkittäviä vaikutuksia koko alueen työllisyyteen. Myös moni pienempi yritys joutui äkillisen rakennemuutoksen vuoksi lomauttamaan tai irtisanomaan työntekijöitään ja työttömyysaste Koillis-Savossa nousi vuoden 2008 7,9%:sta elokuun 2009 tilastossa jo 12,5%:iin.
Kohti nousua –hanke tähtää työllistymisen edistämiseen kohderyhmänään rakennemuutoksen aikana irtisanotut tai irtisanomisuhan alla olevat alueella asuvat tai alueella työssä käyvät/käyneet henkilöt.
Toisena kohderyhmänä hankkeesta hyötyvät alueella olevat tai alueelle sijoittumisesta kiinnostuneet yritykset, joilla on työvoiman rekrytointitarpeita.
Kohti nousua –hankkeen toimenpiteet
Hankerahoituksella Siilinjärven työ- ja elinkeinotoimistossa on aloittanut työnsä kolme muutosturva-asiantuntijaa: 2 Juankosken toimipaikassa ja 1 Nilsiän toimipaikassa.
Muutosturva-asiantuntijat selvittävät työ- ja elinkeinohallinnon tietojen pohjalta ensimmäisessä vaiheessa Stromsdalilta, myöhemmin myös muista yrityksistä äkillisen rakennemuutoksen vuoksi irtisanottujen lähtötilanteen ja laativat jokaisen henkilön kanssa yhdessä yksilölliset työllistymisohjelmat, työnhakusuunnitelmat tai valmennus- ja koulutussuunnitelmat ja seuraavat niiden toteutumista.
Työttömyyden kohtaaminen on yksi elämän kriisitilanteista, jossa pitäisi pystyä havaitsemaan myös muutoksen tuomat mahdollisuudet. Kohti nousua –hankkeella pyritään auttamaan yksilöllisesti kunkin henkilökohtaisia kykyjä hyödyntäen. Järjestämme työllistymistä ja oman polun löytämistä tukevia tilaisuuksia, tapaamisia ja esittelyjä irtisanotuille henkilöille yhdessä ja pienryhmissä.
Yrittäjyydestä kiinnostuneita autamme selvittämään heidän mahdollisuuksiaan toimia yrittäjinä järjestämällä tiedotusta ja tapaamisia ja hyödyntämällä yritysneuvonnan asiantuntijoiden palveluja.
Teemme yrityskäyntejä Koillis-Savon alueella hakeaksemme alueen yritysten työvoima-, koulutus- ja kehittämistarpeita ja aktivoidaksemme yrityksiä työvoiman palkkaamiseen ja palkkaukseen liittyvien tukien hyödyntämiseen.
Hankkeella tuetaan alueen vetovoimaisuutta uuden yritystoiminnan syntymiseen ja haetaan aktiivisesti uutta yritystoimintaa, jolla on työllistämistarpeita.
Hankeaika: 1.4.2009 – 15.7.2011
Hankkeen tavoitteet / tulokset:
- 30% työllistyy toiseen yritykseen
- 35% ohjautuu uudelleenkoulutukseen
- 1% perustaa oman yrityksen
- 20% jää työelämän ulkopuolelle
- 14% muissa työhallinnon toimenpiteissä
ja
- työvoimaa tarvitsevat yritykset saavat osaavaa työvoimaa tarpeisiinsa ja yrityskenttä monipuolistuu
- alueen työttömyysaste ei enää nouse merkittävästi
Hankkeessa mukana olevien
- yritysten lukumäärä 80 kpl
- henkilöiden lukumäärä 450 kpl
Hankkeen ohjausryhmä
Ohjausryhmä on hankkeen keskeisimpien sidosryhmien edustajista koottu projektin toteuttajan tukiryhmä, jonka tehtäviin kuuluu valvoa hankkeen etenemistä projektisuunnitelman ja rahoittajan antaman rahoituspäätöksen mukaisesti sekä hankkeen itsearviointi.
Ohjausryhmä hyväksyy maksatushakemukset ja sille raportoidaan säännöllisesti projektin toimenpiteet. Ohjausryhmän tulee ilmentää ja edistää kumppanuusperiaatetta. Se ei ole virallinen päätöksentekoelin, eikä sillä ole juridista vastuuta hankkeesta.
Kohti nousua –hankkeen ohjausryhmään on nimetty asiantuntijoita eri tahoilta seuraavasti:
Pasi Riekkinen
Juankosken yrittäjät ry:n puheenjohtaja pk-yritysten edustajana ja hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana,
Kari Haikonen
Metso Fabrics Inc. Juankoski Mill tehtaanjohtaja suuryritysten edustajana toimien hankkeen ohjausryhmän varapuheenjohtajana ja
Helena Meyes
Kohti nousua –hankkeen projektipäällikkö Koillis-Savon Kehitys Oy:stä ohjausryhmän sihteerinä.
sekä jäseninä
Eija Niskanen
Juankosken työttömät ry:n toiminnanohjaaja
Petri Kangasperko
Juankosken kaupunginjohtaja
Marja-Liisa Holopainen
Kaavin kunnan hallintojohtaja
Jouni Perälä
Tuusniemen kunnanjohtaja
Unto Murto
Rautavaaran kunnanjohtaja
Kalevi Juutinen
Nilsiän maaseutuelinkeinoasiamies
Jari Kosonen
Koillis-Savon Kehitys Oy:n toimitusjohtaja hankkeen toteuttajatahon edustajana
Kyösti Mämmi
Siilinjärven TE -toimiston johtaja ja muutosturva-asiantuntijoiden esimies
Seija Lösönen
Juankosken toimipaikan palvelupäällikkö
Seija Pulkkinen
Kuopion TE -toimiston työvoimaneuvoja
sekä
Sari Marttila
ESR -koordinaattori rahoittajaviranomaisen, Pohjois-Savon
ELY -keskuksen valtuuttamana edustajana.
|